[metaslider id=24868]
Tiistaisin Radio Tutkassa nostetaan esiin turkulaisia, suurelle yleisölle tuntemattomampia yhtyeitä. Sarjan aloitti indiefolkia soittava Mummin Kullat. Bändi on parhaillaan tekemässä ensimmäistä levyään ja kertoi nauhoituksien lomassa muun muassa sen, paljonko seksiä, huumeita ja rokkia heidän elämäänsä kuuluu.
Tuoreimmat
-
Petoeläinkeskustelu herättää tunteita – minkälaisia mielikuvia media rakentaa sudesta?
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita