Aivovuoto julkaisi 8. maaliskuuta uuden kappaleen Naavaa. Se on ensimmäinen biisi tulevalta Utopia sessiot -EP:ltä, joka julkaistaan maaliskuun lopulla. Vuoden verran musiikin teosta taukoa pitänyt yhtye on jälleen innoissaan tekemässä tuoretta kuunneltavaa. Jodarok avaa uutta kappaletta seuraavasti:
”Sitä voi ehkä kuunnella niin, että ei yritä hirveästi tulkita ja selittää, vaan antaa päänsisäisen valkokankaan näyttää niitä kuvia ja että se olisi jollain tavalla sellainen eskapistinen kokemus.”
Aivovuoto on vuonna 2012 perustettu helsinkiläinen rap-yhtye. Sen muodostavat tuottajakaksikko K.V.N & Lobo eli Mio ja Visa Mäkinen sekä räppäri Jodarok, Matti Salminen. Yhtye julkaisi ensimmäisen Aivovuoto -nimisen albuminsa Monsp Recordsin kautta vuoden 2013 alkupuolella.
Tuoreimmat
-
Kosmetiikkakalenterit myydään loppuun ennen joulua
-
Vaihtoehto kierrättämiselle on lahjoittaminen
-
Pitäisikö lintuja ruokkia talvella? Asiantuntijat kertovat perinteen hyödyistä ja haitoista
-
Turun kaupunki päättää, milloin sähköskuutit ja Föllärit kerätään talvisäilöön
-
Kultaseppä voi tehdä asiakkaan toiveiden mukaan vanhasta korusta uuden
-
Opiskelija saa ruokavaliosta kestävän ja edullisen kasviksilla
-
Kauneusalan yritykset saavat vaikuttajilta tehokkaasti näkyvyyttä
-
Kun some muuttuu turvallisuuskysymykseksi – Tulisiko TikTok kieltää?
-
Siististi, mutta omana itsenä – näin pukeudut työhaastatteluun vuonna 2025
-
Atlantin merivirtauksen pysähtyminen on liian suuri riski maailmalle otettavaksi