Kuva: Pietari Purovaara
Uutiset
Viikon biisi: Pauliina Kokkonen - En Tahdo Löytää Susta Pois
Tällä viikolla soitossa on Pauliina Kokkosen esikoisalbumin toinen raita.
Pitkän linjan laulaja ja lauluntekijä Pauliina Kokkonen julkaisi reilu viikko sitten ensimmäisen sooloalbuminsa Valveilla. Muun muassa Scandinavian Music Groupissa vaikuttanut Kokkonen on tehnyt omaa musiikkia jo pitkään ja nyt julkaistua sooloalbumia on työstetty yli neljä vuotta.
Tapio Viitasaaren kanssa tehty kappale En Tahdo Löytää Susta Pois kertoo eräänlaisen parisuhteen alusta.
”Se kertoo siitä, kun aluksi toinen voi olla jotenkin outo ja erilainen, mihin on tottunut aikaisemmin ja sitten on tosi kiehtovaa kuitenkin ottaa selvää, millainen se toinen on”, Kokkonen kuvailee kappaletta.
Tuoreimmat
-
Petoeläinkeskustelu herättää tunteita – minkälaisia mielikuvia media rakentaa sudesta?
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita