
Silvana Imam esiintyi Turun Gongissa 26.10.2106.
Yksi Ruotsin tämän hetken kiinnostavimmista muusikoista, maansa Vuoden artisti -Grammylla palkittu Silvana Imam heitti neljän keikan minikiertueen Suomessa lokakuun lopussa.
[metaslider id=28242]
Pelkkää hyvää -musiikkiohjelman Anni Gullichsenin haastattelussa Silvana Imam kertoo esimerkiksi odotuksistaan Suomen kiertuettaan kohtaan, suhtautumisestaan rooliinsa esikuvana ja kuinka hän päätyi tekemään yhteistyötä itsensä ruotsalaislegenda Håkan Hellströmin kanssa.
Kuuntele podcast alta.
Tuoreimmat
-
Matkani opiskelijaksi: “Nyt jotain ihan muuta!”
-
Matkani opiskelijaksi: Motivaatio kouluun hakemiseen syntyi vasta usean työvuoden jälkeen
-
Matkani opiskelijaksi: Opettajuushaaveet vaihtuivat kansainväliseen uraan
-
Matkani opiskelijaksi: “ Nyt pääsen oikeasti vaikuttamaan pielessä oleviin asioihin ”
-
Matkani opiskelijaksi: Kolmas kerta toden sanoo
-
Taistelu leikkauksia vastaan rantautui Turkuun
-
Yliopisto vai ammattikorkeakoulu? Kokemus ratkaisee media-alan rekrytoinnissa
-
Slovenialainen Joker Out teki läpimurron Suomessa Euroviisujen avulla – viisuilmiö on nyt suurempi kuin koskaan
-
Matkani opiskelijaksi: ”En voisi olla tyytyväisempi siihen, että uskalsin vaihtaa alaa”
-
Matkani opiskelijaksi: Vaihdosta palannut Jenni Kivimäki haaveilee muutosta ulkomaille