Livepalat
Hikikomero: Suuren Journalistiristeilyn livereportaasit ja fiilistelyt
Illalla hilpeänä kliffaa ja aamulla kalpeana hijaa.
Keskiviikkona Radio Tutkan toimitus huusi tyhjyyttään, sillä lähes koko toimituksen väki oli risteilemässä Itämerellä Suuren Journalistiristeilyn puitteissa.
Tässä livepalassa kuulet ritseilyn paluumatkan ja kakkospäivän tunnelmia Iirastuli- ohjelman juontojan Iira Lahden toimittamana.
Luotisuoran yhteyden lisäksi Hikikomeron juontajakaksikko Juho Kiviranta ja Jere Sanaksenaho muistelevat omia vesillä podettuja ”dagen eftereitään”.
Hikikomero on Jere Sanaksenahon ja Juho Kivirannan rakas lapsi, jossa kaksikko ottaa huuruiseen syyniinsä niin arkisia askareitaan, kuin myös populaarikulttuurin eri osa-alueita. Keskustelua herättävät muun muassa opiskelijaelämä, leffamaailman käänteet ja päivän uutisaiheet.
Kuuntele Hikikomero suorana keskiviikkoisin kello 16-18!
Tuoreimmat
-
Kosmetiikkakalenterit myydään loppuun ennen joulua
-
Vaihtoehto kierrättämiselle on lahjoittaminen
-
Pitäisikö lintuja ruokkia talvella? Asiantuntijat kertovat perinteen hyödyistä ja haitoista
-
Turun kaupunki päättää, milloin sähköskuutit ja Föllärit kerätään talvisäilöön
-
Kultaseppä voi tehdä asiakkaan toiveiden mukaan vanhasta korusta uuden
-
Opiskelija saa ruokavaliosta kestävän ja edullisen kasviksilla
-
Kauneusalan yritykset saavat vaikuttajilta tehokkaasti näkyvyyttä
-
Kun some muuttuu turvallisuuskysymykseksi – Tulisiko TikTok kieltää?
-
Siististi, mutta omana itsenä – näin pukeudut työhaastatteluun vuonna 2025
-
Atlantin merivirtauksen pysähtyminen on liian suuri riski maailmalle otettavaksi