(14.5.2014)
Turkkilaisessa hiilikaivoksessa tapahtuneessa räjähdyksessä on menehtynyt yli 200 henkeä. Kuolinluku on kuitenkin kasvava. Soman kaupungissa sijaitsevassa hiilikaivoksessa satoja työntekijöitä on yhä jumissa maan alla.
Vaikeaksi tilanteen tekee se, että savu on täyttänyt kaivoksen, joka vaikeuttaa pelastustöitä. Tämä on myös pysäyttänyt hissien toiminnan. Turkin Energiaministeri Taner Yildiz kommentoi:
”Tästä on tulossa Turkin tuhoisin onnettomuus.”
Hänen mukaansa onnettomuus on ollut niin vakava, että pelastusvoimilta on loppumassa usko.
Tuoreimmat
-
Petoeläinkeskustelu herättää tunteita – minkälaisia mielikuvia media rakentaa sudesta?
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita