Ennustamisen voimaa -juttusarjassa perehdytään ilmiöihin ennustuspalveluiden taustalla. Osa 3/5.
[metaslider id=20369]
Selvänäkijöillä voi olla suuri vaikutus asiakkaidensa elämänvalintoihin. Osa palveluiden käyttäjistä uskoo vahvasti henkimaailmaan ja osalle selvänäkö on enemmän viihdettä. Näkemys selvänäkemisestä myös muuttuu kokemusten myötä. Haastateltavien nimet on muutettu, ettei heitä tunnistettaisi.
”Soitin selvänäkijälle ennen kuin harkitsin eroa. Hän sanoi, ettei kannata erota, ja minun olisi ehdottomasti jo siihen aikaan pitänyt erota. Se oli tosi vika tikki”, kertoo 67-vuotias Päivi.
Päivi on käynyt selvänäkijöillä, kun on halunnut tietää esimerkiksi, saako palkankorotusta tai pääseekö matkoille. Yleensä hän on mennyt selvänäkijälle muiden suosituksista. Päivin suhtautumistapa selvänäkemiseen on vuosien saatossa muuttunut.
”Vihdoin viimein tajusin, etteivät ne voi pitää paikkaansa. Ei sellaisiin kannata ainakaan vakavasti uskoa.”
Myös 84-vuotias Iida sanoo, ettei usko selvänäkemiseen yhtä voimakkaasti kuin nuorena. Hän sanoo kuitenkin edelleen uskovansa henkimaailmaan ja siihen, että joillain on selvänäkemisen kyky.
Toivoa ja positiivisuutta
Elina oli toipumassa omien vanhempiensa kuolemasta ja paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöstä kun luki meedion kirjoittaman kirjan. Elina oli miettinyt, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Kirja oli niin mielenkiintoinen, että hän hakeutui erään toisen meedion vastaanotolle.
”Minulla on huojentunut olo, kun tiedän nyt, että kuolema ei ole kaiken loppu. En enää sure ja kadu niin paljon kuolleiden läheisteni elämään liittyviä asioita tai mitä olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä,” kertoo 23-vuotias Elina.
Meedio kertoi esimerkiksi edesmenneiden läheisten ajatuksia Elinan elämästä.
”Meedio kertoi isoäidin sanomana olevansa hyvin onnellinen, että olen onnellisessa parisuhteessa ja isäni sanomana, että älä ole niin kovin surullinen. Sellainen yksityiskohta tuli esimerkiksi, että vaihda välillä lenkkeilymaisemaa.”
[metaslider id=20365]
Osa asioista osunut oikeaan
Asiat, joita Elina kuuli meedion vastaanotolla, olivat hänen mukaansa sellaisia, joita ulkopuolinen ei voi mitenkään tietää eikä selvittää. Esimerkiksi jotkut käytetyt sanamuodot olivat juuri sille edesmenneelle ihmiselle ominaisia. Paikkansa pitivät Elinan isän ja isoäidin kuolinsyyt, se että isä oli ollut vasta lyhyen aikaa henkimaailmassa, isän kotitaloon liittyvät asiat, isän harrasteet, Elinan mielenkiinnon kohteet ja ammatinvalintahaasteet sekä mielialaan ja ajatuksiin liittyvät asiat.
”Meedio kertoi isäni sanovan, että kun elokuussa katson tähtitaivaalle, tiedän että meidän yhteys säilyy aina. Pari kuukautta myöhemmin, kun elokuisena iltana istuin isäni kotitalon rapuilla ihmettelemässä tähtitaivasta, näin lepakoita, joita siellä ei ole ikinä ollut. Ajattelin heti, että tässä on nyt kyse siitä, mitä meedio sanoi”, kertoo Elina.
Myös Päivistä ja Iidasta on palveluita käyttäessä tuntunut, että näkijä on tiennyt asioita.
”Kerran mustalainen tiesi, että joku lähiomainen kuolee. Se oli sitten meidän isä, joka kuoli aika pian sen jälkeen”, muistelee Iida.
Päivin mukaan eräs astrologi ennusti syntymäajan mukaan, että hän löytää 33-vuotiaana miehen ja menee naimisiin. Se piti paikkansa.
Kaikki ei kuitenkaan ole pitänyt paikkaansa.
Meedion näkymä Elinan isoäidin iästä oli reilusti vanhempi kuin minkä ikäisenä tämä kuoli ja tämä kertoi väärin myös Elinan puolison ammatin.
Kuinka paljon kyse on vahvistusilluusiosta? Että elämässään alkaa uudella tavalla huomioida asioita, joita selvänäkijä on sanonut ja syntyy itseään toteuttava ennuste. Päivi ajattelee, että tästäkin voi olla kyse ennustusten toteutumisessa. Iidan mukaan tällaiset eivät ole ainakaan häneen vaikuttaneet.
Jännitystä ja ajanviettoa
Ennustajapalveluiden käyttäminen voi olla myös viihdettä ja niitä voidaan kokeilla mielenkiinnosta.
28-vuotias Miia on käynyt kerran ennustajalla messujen yhteydessä. Miia ei uskonut ennustamiseen vakavasti ennen käyntiä eikä näkemys ole muuttunut sen jälkeen.
”Olihan se jännittävää. Ehkä vähän epämukavaakin, kun joku vieras yhtäkkiä tiesi sanoa asioistani jotain. Teki mieli välillä puolustella omia valintoja, kun hänellä oli niin kärkkäät neuvot, mutta en tuhlannut siihen aikaa.”
Päivi pohtii myös, että ennustuspalveluista voi saada jonkinlaista jännitystä elämään.
Selvänäkijöillä on hyvin erilaisia taustoja ja tarkoitusperiä. Osa ei kerro suoraan tulevia tapahtumia tai mitä pitäisi tehdä, mutta joiltain tulee myös hyvin suoria näkemyksiä asiakkaan elämästä.
Selvänäkijän mukaan Miialle sopisi hieman vanhempi ja tasapainottavampi kumppani nykyisen nuoremman sijaan. Selvänäkijä myös katsoi korteista, että Miia viihtyy nykyisessä asunnossa, mutta jokin siinä painaa, jolloin Miia kertoi kalliista vuokrasta. Selvänäkijä neuvoi irtisanomaan asunnon pikimmiten, sillä parempi tulisi vastaan.
[metaslider id=20354]
Kaikenlaisia neuvoja
Miia ei lähtenyt toteuttamaan mitään ennustajan neuvoista. Myös Iidan elämään ennustajilla käyminen ei ole vaikuttanut kovinkaan paljon. Monesti ennustukset ovat vuosien kuluessa unohtuneet. Joskus taas ne ovat muistuneet mieleen.
”Kun aikaa on kulunut on kulunut, on ollut että hyvänen aika, se on tiennyt tämänkin asian”, muistelee Iida.
Päivi pohtii, että selvänäkeminen perustuu paljon siihen kuinka hyvin näkijä osaa lukea ihmistä. On myös ihmisiä, joilla on itsellään elämänkokemusta ja jotka osaavat antaa elämäntaitoneuvoja.
”Kun olin eronnut ja minulla oli kauheat rahavaikeudet, eräs selvänäkijä neuvoi, että ala velkajärjestelyyn. Hän myös neuvoi, että kannattaisi muuttaa entisille asuinseuduille, lapsikin viihtyisi siellä paremmin. Velkajärjestely tosiaan auttoi, että pystyin muuttamaan.”
Selvänäkijöillä ja meediolla käyneet kertovat, ettei heille ole ennustettu tai ”nähty” ikäviä asiota. Iidalle tosin ennustettiin läheisen kuolema, mutta se ei tuntunut hänestä kauhealta.
”En ole tuollaisista järkyttynyt. Pidän kaikkea luonnollisena. Se mikä tulee, se tulee.”
Päivi ja Iida ovat nuoruudessaan käyneet romaneilla, jotka ennustavat korteista. Päivi muistelee, että kerran tällainen ennustaja ”kirosi” hänen työkaverinsa.
”Mustalainen povasi hänelle hyvin ikävää tulevaisuutta. Kun työkaveri ei antanut tämän povata lisää, niin ennustaja kirosi hänet.”
Työkaveri mietti paljon kirousta ja myöhemmin hänelle syntyi avioton lapsi. Päivi kertoo, että siihen maailmanaikaan se tuntui melkein kiroukselta. Myös Päivi rupesi pelkäämään, ettei häntäkin kirota.
[metaslider id=20375]
Mieluummin ammattiauttajalle
Päivi ja Iida ovat käyneet selvänäkijöillä viimeksi yli 20 vuotta sitten. Kumpikaan ei aio enää käyttää palveluja. Iidalla ei ole kiinnostusta asiaan, mutta voisi sanoa asiasta kiinnostuneille, että ’käy kerran’. Päivin mukaan selvänäköä ei kannata ainakaan hirveän vakavasti ottaa.
”Monet ihmiset tätä tekee, eikä ole koulutuksia tai edellytyksiä. Se on jotenkin puisevaa, kun puhuvat vaan mitä suuhun tulee”, Päivi sanoo.
Myös meediolla käynyt Elina näkee riskejä selvänäköpalveluissa.
”Joku voi ripustautua niihin liikaa ja unohtaa kokonaan elää ”jalat maan pinnalla”. Tuo ammatti on myös sellainen, johon huijarien ja hyväksikäyttäjien on helppo soluttautua sekaan.”
Elina aikoo kuitenkin mennä meediolle uudestaan ja voi suositella sitä ihmisille, joita aihe kiinnostaa.
Miia pohtii, että ennustajalla käymisestä voi tulla ongelmia, jos on heikkohermoinen tai herkässä tilassa. Tai jos uskoo vahvasti kyseisiin asioihin ja toimii itse harkitsematta ennustajan ohjeiden mukaan. Hän voi suositella ennustajalla käyntiä, jos sinne osaa mennä tarpeeksi keveällä asenteella.
Jos selvänäkijälle haluaa mennä ratkaisemaan ongelmia, Päivi kehottaa menemään mieluummin ammattiauttajalle.
Toisessa osassa selvisi, että selvänäköpalveluista voi saada koko elantonsa.
Ennustamisen voimaa -juttusarjan seuraavissa osissa kuulet henkisen alan järjestöistä ja toimittajan kokemuksia selvänäöstä.
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation