Hyvinvointi
Arven päälle tatuoiminen voi kääntää kokemuksen voimavaraksi
Tatuointitilanne on luonteeltaan intiimi. Erityistä sensitiivisyyttä se vaatii silloin, kun tatuoinnin taustalla on tarina.
Henna-Riikka Setälän, 43, rintakehää koristaa tatuointi mandalalla yhdistetyistä simpukoista. Setälältä poistettiin molemmat rinnat vuonna 2017 diagnosoidun rintasyövän seurauksena. Ajatus leikkauksen jättämän tyhjän tilan tatuoimisesta syntyi nopeasti.
”Arvista ja elämänmuutoksista voi löytää hyvää ja iloa elämään”, Setälä sanoo.
Setälä kertoo, että tatuoinnin ansiosta leikkausmuiston päälle syntyi jotain kivaa. Rintakehän kuviointi hymyilyttää häntä edelleen päivittäin, ja tatuoinnin ansiosta hän kantaa arpensa rohkeammin. Nykyään hän käy esimerkiksi uimahalleissa pelkkä bikinin alaosa päällään.
Parantuminen on yksilöllinen prosessi
Tatuointitaiteilija Iiris Silvola kertoo, että parantuneen arven tatuoimiseen ei liity erityisiä terveys- tai turvallisuusriskejä. Aiheesta ei löydy lääketieteellisiä tutkimuksia tai suosituksia. Tatuoimista mietitään tapauskohtaisesti ja tatuoijilla on eri käytäntöjä.
Arpikudos poikkeaa alustana terveestä ihosta, ja kudos elää parantumisprosessin aikana. Lopulliseen muotoonsa se asettuu yksilöllisesti. Ennen päälle tatuoimista arven täytyy olla täysin parantunut, siinä ei saa olla arkuutta eikä se saa punoittaa.
Silvola kertoo saavansa arvenpeittotatuointeihin liittyviä yhteydenottoja tasaisesti, mutta harvakseltaan. Arven taustalla on aina tarina ja siksi niiden päälle tatuoidessa asiakas on henkisesti paljaana ja tilanteet vaativat erityistä sensitiivisyyttä.
Setälä löysi tatuoijan googlettamalla mahdollisuudesta tatuoida arven päälle. Hänellä oli selkeä visio kahdesta simpukasta. Niiden yhdistäminen ja lopullinen visuaalinen ilme syntyi yhteistyössä tatuointitaiteilijan kanssa. Setälä jakaa mielellään kuvaa tatuoinnistaan. Hän haluaa esimerkillään näyttää muille rintasyöpädiagnoosin saaneille, että vaihtoehtoja on monia.
Takuukäytännöissä eroja
Arven päälle tatuoidessa lopputulos on tervettä ihoa sattumanvaraisempi, koska arpikudos muuttuu herkemmin. Tatuoinnin onnistuminen riippuu arvesta ja sen sijainnista.
”Riskinä on, että tatuointi ei näytä samalta kuin se näyttäisi täysin terveellä iholla.” Silvola kertoo.
Esteettisen riskin takia takuukäytännöissä on liike- ja tatuoijakohtaisia eroja.
Kuuntele juttu:
Tuoreimmat
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa

