
Ihmiset
Matkani opiskelijaksi: Vaihdosta palannut Jenni Kivimäki haaveilee muutosta ulkomaille
Ei ole olemassa yhtä oikeaa ja yleispätevää reittiä korkeakouluopiskelijaksi. Tästä malliesimerkki on Turun ammattikorkeakoulussa neljättä vuotta journalismia opiskeleva Jenni Kivimäki.
Jenni Kivimäki oli jo lapsena kiinnostunut media-alasta, mutta lukion jälkeen hän ei ollut vielä varma, mikä koulutus houkuttaisi kaikkein eniten.
Millainen on ollut matkasi opiskelijaksi?
En hakenut lukion jälkeen suoraan tänne. Media-ala oli ehdoton, mutta en ollut varma haenko opiskelemaan journalismia, elokuva-alaa vai viestintää. Lukion jälkeen menin kahdeksi vuodeksi ammattikouluun opiskelemaan kuvallista ilmaisua. Ammattikoulussa pääsin Savon Sanomiin työharjoitteluun ja sitä kautta hain opiskelemaan journalismia keväällä 2020.
Mistä kipinä opiskelua ja kyseistä alaa kohtaan syttyi?
Halusin lapsena olla kirjailija, ja nuoruudessa tuo ajatus jalostui toimittajuuteen. Tykkäsin äidinkielestä ja sen rinnalle tuli jossain kohtaa myös valokuvaus. Lisäksi journalismissa kiinnosti yhteiskunnalliset asiat. Lopullinen kipinä lähteä opiskelemaan journalismia syttyi Savon Sanomilla tehdyn työharjoittelun kautta.
Mitä kaikkea matkasi opiskelijaksi on tähän mennessä sisältänyt?
Tällä hetkellä toimin MoMe ry:n (Turun ammattikorkeakoulun monimediajournalistit) puheenjohtajana sekä vaihtari-tuutorina. Olen tuutorina jo kolmatta kertaa, sillä viime syksynä toimin kuvataideopiskelijoiden tuutorina ja sitä edellisenä journalismin opiskelijoiden tuutorina. Turun Taideakatemian opiskelijayhdistyksessä olen ollut tapahtumavastaavana sekä varapuheenjohtajana.
Hallitusjutuista on saanut paljon kavereita, mutta sen takia opinnot eivät ole aina edenneet. Tällä hetkellä en ole varma, valmistunko ihan ajallaan.
Viime kevään vietin kokonaan Torontossa, jossa olin vaihto-opiskelijana. En opiskellut siellä journalismia, vaan minulla oli elokuva-alan kursseja. Oli aivan mahtava kokemus ja koko kesä meni haikaillessa takaisin.
Mitä opiskelu sinulle merkitsee?
Vaihdon jälkeen ei enää niin paljoa, mutta ennen vaihtoa koko identiteettini oli pelkkää opiskelua. Siitä syystä kriiseilinkin ennen vaihtoa, että mitä muka teen jos en opiskele. Kun tulin vuonna 2020 Turkuun, kaikki uudet ihmiset löytyivät opiskelun kautta, joten siitä syystä myös opiskelusta tuli todella iso osa elämää.
Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?
Tulevaisuudessa haluan muuttaa ulkomaille. Olen myös alkanut kyseenalaistaa, että haluanko tehdä nimenomaan journalismia. Olen skipannut tähän mennessä kaikki viestinnän kurssit, mutta nyt myös kiinnostus sitä kohtaan on kasvanut. Haluaisin muuttaa ulkomaille ja tehdä etätöitä suomeen, ja sen takia olisi hyvä laajentaa omaa osaamista.
Tuoreimmat
-
Nettikirppisten himotuimmat tuotteet kestävät aikaa, mutta käytettyjen tuotteiden kauppa ei ratkaise ylikulutusta
-
Puhelimesta tuli osa lasten leikkiä, mutta onko syytä huoleen?
-
Tähtitaivas laittaa asiat perspektiiviin – Turun Ursan harrastajat avaavat ikkunan avaruuteen
-
Mitä nimet merkitsevät ihmisille? Toimittaja selvitti oman nimensä tarinan
-
Murteiden merkitys muuttuu, mutta ne eivät katoa
-
Tuetusti asuvat nuoret kokevat yhä laitosvaltaa
-
14-vuotias Martta on meikannut lapsesta asti – tyttöjen harrastuksiin suhtaudutaan väheksyvästi
-
Nuorisorikollisuus jatkaa kasvua Turun alueella - Ankkuritoiminta on nuorten apuna
-
Dartsin viikkokisoihin ovat kaikki tervetulleita
-
Filosofiaa ja pappamusiikkia - näitä nuoret ostavat Turun antikvariaateista