
Ihmiset
Rolf Ekroth - mummojen ompelukurssilta Pitti Uomoon
Rolf Ekroth aloitti uransa mummojen ompelukurssista. Tämän vuoden tammikuussa hänet nähtiin yhdessä maailman merkittävimmistä miesten muotitapahtumista.
Muotisuunnittelija Rolf Ekroth kertoi minulle uransa alkaneen useiden sattumien kautta. Sosiaalipsykologian opiskelun, useiden myyntihommien ja ammattipokerin myötä hän päätyi mummojen päiväompelukurssille.
”Katsoin Internetistä erilaisia ompelukursseja, joista ilmoittauduin yhteen. Menin kurssille ja luokkaan katsoessani huomasin huoneen olevan täynnä mummoja. Se osoittautui kuitenkin hyväksi vaihtoehdoksi, sillä he opettivat minulle kaikki ompelun alkeet”, Ekroth naurahtaa.
Ompelukurssien myötä onnekseen Ekroth pääsi Aalto Yliopistoon ja Tuomas Laitisen oppiin. Aalto Yliopistoon pääsy oli Ekrothin omien sanojensa mukaan täysi muutos omaan elämäänsä.
Kateudesta positiivista voimaa
Olen jutellut kateudesta useiden muotialan ihmisten kanssa ja jokainen heistä on ollut sitä mieltä, että tällä alalla siltä on kovin vaikeaa välttyä. Muotialan ihmiset ovat jatkuvasti suurennuslasin ja arvostelun alla. Ihmiset ottavat kateuden vastaan monella eri tavalla. Joitain kateelliset ihmiset harmittaa,kun taas toisille se tuo lisää voimaa. Rolf Ekroth kuuluu porukkaan, joka kääntää ihmisten kateuden omaksi voimakseen.
”Jos joku olisi kateellinen, se olisi vain positiivista minulle. Tietäisin tehneeni jotain oikein ja saisin siitä lisää voimaa”, Ekroth pohtii.
Menestyminen vaatii kansainvälistymistä
Myös Rolf on sitä mieltä, että muotialalla tulee kansainvälistyä, jos haluaa menestyä. Hän on kuitenkin huomannut seuraavan sukupolven olevan yllättävän tietoinen kansainvälisestä muodista. Kuitenkin yhä edelleen Aasian markkinat ovat yksi tärkeimmistä tällä hetkellä.
Rolf Ekroth oli yksi kahdeksasta suomalaisesta, jotka pääsivät Firenzeen Pitti Uomoon. Pitti Uomo valitsee joka vuosi yhden teemamaan ja tänä vuonna se oli Suomi. Firenzen Pitti Uomoa pidetään yhtenä maailman merkittävimmistä miesten muotitapahtumista. Rolf Ekroth lähti toteuttamaan mallistoaan suomalaisen Haltin kanssa.
”Halusin viedä palan Suomea maailmalle. Laitoin sähköpostia kolmelle suomalaiselle merkille, joilla uskoin olevan valmiudet toteuttaa haluamani. Haltin toimitusjohtaja vastasi sähköpostiini kymmenessä minuutissa. Heidän kanssaan oli helppo lähteä tekemään töitä”, Ekroth kertoo.
Parempi versio itsestään
Ihailen suunnattomasti Rolf Ekrothin tapaa puhua omista tuotteistaan ja luomuksistaan. Vaikka mallisto Haltin kanssa on vasta hänen toinen kaupallinen mallistonsa, hänellä on selkeä linja siitä, mitä hän haluaa kuluttajien tuntevan pukiessaan hänen vaatteitaan ylleen.
Mitään tarinoita tai syvällisempiä asioita tähän ei mielestäni tarvita. Hänen mallistoistaan näkyy urheilu ja urheilullisuus, jotka ovat lähellä Ekrothin sydäntä.
”Minulle on tärkeää miltä vaatteet näyttävät ja miltä ne tuntuvat päällä. Haluan ihmisten tuntevan olevansa parempia versioita itsestään”, Rolf kertoo.
Tuoreimmat
-
14-vuotias Martta on meikannut lapsesta asti – tyttöjen harrastuksiin suhtaudutaan väheksyvästi
-
Nuorisorikollisuus jatkaa kasvua Turun alueella - Ankkuritoiminta on nuorten apuna
-
Dartsin viikkokisoihin ovat kaikki tervetulleita
-
Filosofiaa ja pappamusiikkia - näitä nuoret ostavat Turun antikvariaateista
-
Turun Taideakatemian esitys "Tympeät tytöt" pyrki purkamaan tyttöyteen liittyviä ennakkoluuloja
-
Turun kaupunkikuva muuttuu - näin etenevät rakennushankkeet
-
Vanhojen tanssit opettavat muutakin kuin askelia
-
Ostajan on tärkeää pohtia vaatehankintaa niin käytettynä kuin uutena
-
Turku täyttää 800 vuotta vuonna 2029 – kaupunki otti vastaan ideoita juhlavuoden suunnitteluun
-
Alkoholittomuus kiinnostaa yhä useampia myös Turun yöelämässä