(1.10.2013)
Terroristijärjestö Al Qaidan ensimmäinen virallinen Twitter-tili suljettiin muilta käyttäjiltä eilen. Tili ehti viime tiistaista asti twiitata hieman alle 50 kertaa, kertoo verkkolehti The Drum.
@shomokhalislam nimisen tilin tarkoitus oli asiantuntijoiden mukaan levittää terroristijärjestön propagandaa ja värvätä uusia jäseniä.
”Terroristijärjestöt ovat viime vuosina käyttäneet todella tehokkaasti sosiaalista mediaa, kuten Facebookia ja Twitteriä oman agendansa välittämisessä”, terrorismiasiantuntija Patrik Poole analysoi.
Tuoreimmat
-
Maskin takana
-
Aaron Charles joutui kokemaan räikeää rasismia kotimatkalla
-
”Ihmiset ovat parasta, mitä olen juoksukerhoista saanut” – Yhteislenkit vetävät mukaan erityisesti nuoria aikuisia
-
Hyrox houkuttelee yhä useampia – laji on suunnattu kaikentasoisille
-
Sovituksesta suureen päätökseen: näin morsian löytää pukunsa
-
Auto ei enää päädy murskaksi – EU:n kiertotalouslinjaus muuttaa purkutyön
-
Sopivia vanhemmiksi – Hilda ja Mira pelkäsivät pitkään, että pääsy hedelmöityshoitoihin evätään heiltä
-
FCAA-lopputurnauksessa syntyy enemmän kuin voittajia – opiskelijat rakentavat yhteisöä ja hyvinvointia
-
Kenen biisi?
-
Syksyllä järjestetään jälleen vaalit: tällä kertaa ne koskevat korkeakouluopiskelijoita