Kuva: Sami Nurmi

Uutiset

Joulu poissa kotoa kiehtoo taantumasta huolimatta

admin

[metaslider id=4981]
Maailmanlaajuisesti epävakaa taloustilanne ei näytä jarruttavan suomalaisten matkustusintoa. Joulupyhien osuminen keskelle viikkoa näkyy korkeampana joulumatkamyyntinä.

Tänä vuonna jouluaatto on tiistaina. Parin viikon matkaa varten ei tarvitse käyttää varsinaisia lomapäiviä kuin muutama.

”Joulumatkojen kysyntä on ollut viime vuosina aina korkeampaa silloin, kun kalenterissa on ollut ylimääräisiä pyhäpäiviä. Tänä vuonna joulupyhät osuvat matkanjärjestäjän kannalta ihanteelliseen kohtaan”, Matka-Vekan Turun toimistopäällikkö Katri Javanainen sanoo.

Suomalaisten ulkomaanmatkailu on viime vuosina ollut kasvussa, ilmenee Tilastokeskuksen tilastoista. Kolme selvästi suosintuinta matkustusmaata ovat Viro, Ruotsi ja Espanja. Kasvu perustuu osittain naapurimaiden lisääntyneeseen suosioon, eikä näin ollen välttämättä näy rantalomien tarjontamäärissä.

”Ylipäätään matkatarjonta on vuositasolla pysynyt melko samana. Joulusesongin aikaan valikoimastamme löytyy kuitenkin enemmän kaupunkikohteita kuin muuten” Javanainen lisää.

Jaana Kavisto Aurinkomatkojen Turun toimistosta kertoo tarjonnassa tapahtuneen pientä supistusta viime vuosina.

”Sanotaan, että tarjontaamme on pikkasen laskettu, mutta ei vuosittaisissa määrissä hirveästi eroa ole. Ehkä jonkun verran tulee peruutuksia, mutta joulun lähdöt on edelleen myyty hyvin” Kavisto täsmentää.

”Peruutuskulut ovat sen verran suuria, ettei peruutuksia kovin paljon tule” Javanainen lisää.

[metaslider id=4990]
Aattopäivä rannalla, illalliseksi Mäkkiruokaa

Joulumatkojen suosioon vaikuttaa pyhäpäivien lisäksi myös se, että on ihmisiä, jotka haluavat pois suomalaisen joulun keskeltä.

”Jotkut asiakkaat sanovat, että ei ostetakaan lahjoja vaan ostetaan koko perheelle matka. Joulun tunnelma on ainakin ihan erilainen kuin mihin Suomessa ollaan totuttu”, Kavisto toteaa.

”Tuntuu siltä, että ne, jotka lähtevät rantalomalle eivät kaipaa joulun merkkejä sinne yhtään. He nimenomaan haluavat pois siitä joulusta”, Javanainen pohtii.

Monet joulut matkoilla viettänyt Anna-Maria Kemppainen vastaa Javanaisen kuvaamaa matkustajaa.

”Alunperin ideana oli lähteä niin sanotusti pakoon joulua ja päästä lämpimään. Ei tarvitse stressata lahjoista, ruuista ja niin edelleen. Reissussa tuota kotoista joulutunnelmaa on vaikea saata, mikä on hyvä asia”, Kemppainen kertoo.

Kemppainen kertoo viettävänsä tänä vuonna yhdeksännen ”erilaisen” joulunsa. Yleisesti syynä on kiinnostus muita kulttuureja kohtaan.

”Se, että reissuun mennään jouluna johtuu varmasti siitä, että en ole enää lapsi, joka kaipaa joulupukkia. Silti reissuista saa varmasti suht jouluisen, jos hakemalla sitä hakee. Itselläni on enemmänkin tarkoitus olla viettämättä joulua. Esimerkiksi Brasiliassa vietimme jouluaaton rannalla ja söimme illalla Mäkissä” Kemppainen naurahtaa.

Javanainen on hieman epäileväinen siitä, että onko suomalaisten joulu rantahietikolla sittenkään täysin ilman perinteitä.

”Olen kyllä miettinyt, että ottavatkohan perheet kuitenkin yhden matkalaukun mukaan lahjoja varten”, Javanainen naurahtaa.