Olemme kuluneen alkusyksyn aikana hioneet ohjelmatarjontamme täydellisyyttä hipovaksi ja voimme ilolla ilmoittaa, että Tutka palaa kesälomalta 26.10. uusin ohjelmin. Tällä viikolla voi kuitenkin jo virittäytyä taajuuksille, sillä Tutkan päivälähetykset ovat käynnissä vielä perjantaihin asti.
Poikkeuksellinen tilanne on ohjannut myös meidän toimitustamme miettimään uusia tapoja toimia. Kanavissamme juontajat tulevatkin syksyn aikana näkymään omissa kotistudioissaan, joista käsin tarjoilemme suoraa lähetystä pimeneviin iltapäiviin.
Tule siis viihtymään ja kuullaan pian Tutkan taajuuksilla!
Tuoreimmat
-
Petoeläinkeskustelu herättää tunteita – minkälaisia mielikuvia media rakentaa sudesta?
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita