31 koululaista ja yksi aikuinen on saanut surmansa Kolumbiassa sattuneessa bussin tulipalossa. Lisäksi turmassa loukkaantui 18 ihmistä, joista monien tila on kriittinen. Palo sai alkunsa kun kuljettaja yritti käynnistää sammuneen moottorin kaatamalla bensiiniä tankkiin, lattiassa olleen aukon kautta. Kuljettaja selvisi hengissä, mutta pakeni onnettomuus paikalta. Häntä etsitään. Asiasta uutisoi Ylen teksti-tv.
Tuoreimmat
-
Rekkalasteittan pukuja ja tekniikkaa - oopperan ja baletin kiertue päättyi Turkuun
-
Marathon Monday vetää Lappeenrantaan tuhansia kävijöitä.
-
Somepersoonaksi harrastuksen kautta
-
Lähisuhdeväkivalta on arkea monien elämässä
-
TPS-paitaan palannut Riku Riski odottaa itseltään tulosta
-
Kaniharrastus poiki maailmanennätyksen
-
Teatteri on turvallinen tapa käsitellä vaikeita aiheita
-
Opiskelu pakko-oireiden ehdoilla
-
Sukellus kannabiksen käytön maailmaan
-
Kova salitreeni näkyy lavalla glitterbikineissä