
Bar Kukassa järjestetään lauantaina laulusävellyskilpailu Kukaviisut, jonka kilpailukappaleilla on maailmaa parantava vaikutus.
Kilpailuun on voinut ilmoittautua kappaleella, jossa mainitaan rakkaus. Muita osallistumiskriteereitä ovat enintään neljän minuutin mitta ja yksi modulaatio.
Maailmaa parantavat rakkauslaulut kuullaan Bar Kukan lavalla lauantaina 10.5.
Tuoreimmat
-
Teemailtoja ja keräilynukkeja – Barbie-ilmiö sai turkulaiset uppoamaan vaaleanpunaiseen maailmaan
-
Yksin uuden keskellä: opiskelijoiden ryhmäytyminen on kaikkien yhteinen asia
-
Asiantuntija kertoo: toimi näin, jos työkaverisi käyttää vähemmistöjä loukkaavaa kieltä
-
Tuuli Salospohja pyöräilee ympäri vuoden – Turku yrittää saada kaupunkilaisia lisäämään kestävää liikkumista
-
Sirkusesitysten määrät Suomessa ovat kasvaneet koronavuosia edeltävästä tasosta, mutta katsojaluvut laahaavat yhä
-
Turku ei ole siellä opiskelevalle ainoa vaihtoehto kotikaupungiksi
-
TikTokin mieskuva riippuu käyttäjän algoritmeistä
-
Maatilojen haasteet näkyvät myös eläinten turvakodissa
-
Rekkalasteittan pukuja ja tekniikkaa - oopperan ja baletin kiertue päättyi Turkuun
-
Marathon Monday vetää Lappeenrantaan tuhansia kävijöitä.