Puomilaitoksia rakennetaan vuodessa vain muutama. Sähköistetylle rataosuudelle puomien lisääminen maksaa noin 250 000 euroa.

Uutiset

Yhteiskunta

Lähes 70 prosenttia tasoristeyksistä vartioimattomia

admin

[metaslider id=23462]

Valtion rataosuuksilla on hieman yli 2 800 tasoristeystä. Näistä kaksi kolmasosaa on vartioimattomia. Eli puomit, jotka estäisivät autoilijoita ajamasta lähestyvän junan eteen, puuttuvat noin 1 900 risteyksestä.

Suurin osa tasoristeysonnettomuuksista tapahtuu näissä vartioimattomissa risteyksissä. Tämän vuoden osalta ensimmäinen onnettomuus nähtiin heti tammikuussa, kun 69-vuotias mieskuljettaja kuoli auton ja junan törmäyksessä Loimaalla.

Siitä huolimatta puomilaitokset eivät tule merkittävästi lisääntymään risteyksissä. Miksi?

“Ongelma on se, että lähes puolet (48%) Suomen valtion rataverkosta on sähköistämättä. Tällöin puomilaitoksen rakentaminen hankaloituu ja lisää kustannuksia entisestään”, toteaa Liikenneviraston ylitarkastaja Jarmo Koistinen.

Ollaanko rataosuuksia sähköistämässä lisää?

“Vähäliikenteisiä rataosuuksia sähköistetään tänä päivänä harvoin. Se on kallista, eikä siihen ole järkevä investoida”, Koistinen selventää.

Turvallisuutta lisätään poistamalla risteyksiä

Sähköistämisen sijaan Liikenneviraston tavoitteena on parantaa muilla tavoin tasoristeysten turvallisuutta. Vuosittain Suomesta poistuu noin sata tasoristeystä.

“Poistaminen on ykkösvaihtoehto, mutta aina se ei ole mahdollista. Tällöin risteyksen turvallisuutta pyritään lisäämään sillä, että parannetaan näkymää radalle muuttamalla autotien profiilia tai loiventamalla tien kaltevuuksia“, toteaa Koistinen.

“Kehitys tuskastuttavan hidas”

Tasoristeysten määrää on vähennetty jo useita vuosia, mutta onnettomuuksia tapahtuu edelleen lähes saman verran kuin kymmenen vuotta sitten. Miksi?

“Onnettomuudet vähentyvät koko ajan. Pitkällä aikavälillä on tultu huomattava määrä alas. Kehitys tapahtuu vain tuskastuttavan hitaasti. Vielä 60-luvulla Suomessa oli 8 000 tasoristeystä ja vuodessa yli 250 tasoristeysonnettomuutta, joissa kuoli 50 ihmistä”, huomauttaa Koistinen.

Tänä päivänä onnettomuuksia tapahtuu tasoristeyksissä noin 30 vuodessa. Onnettomuuksissa kuolee kahdesta kuuteen henkilöä vuodessa.

Suomen vaarallisin tasoristeys poistetaan, kun rahoitus löytyy

Turussa on kaksi merkittävää tasoristeystä. Toinen sijaitsee Vanhalla Tampereentiellä ja toinen Helsingintiellä. Vanhan Tampereentien risteys on luokiteltu Suomen vaarallisimmaksi tasoristeykseksi ruuhkaisuuden takia. Jo vuonna 2008 uutisoitiin, että risteys korvataan alikululla. Vielä tämä ei ole toteutunut.

“Asemakaava on valmistumassa. Rakentaminen aloitetaan, kun investointirahoitus löytyy”, toteaa Turun kaupungin katujen ja liikenteen suunnittelupäällikkö Matti Salonen.

Helsingintielle ei ole vielä tehty asemakaavaa. Risteys on ollut tiedossa, mutta tämäkin on Salosen mukaan paljon kiinni rahoituksesta.

“Tänä päivänä on aika tiukkaa. Eiköhän nämä risteykset jollain aikataululla toteudu, mutta vuosien määrää on vaikea sanoa.”