Hyvinvointi

Uutiset

Kahvia ja pullaa vai jatkuvaa treenaamista?

admin

Lähdin tekemään juttusarjaani ammateista ajatuksella, että ammateista löytyy aina yllättäviä puolia, joita ei ehkä heti tule ajatelleeksi. Tutustuin lähemmin papin, urheiluselostajan ja jääkiekkoilijan ammatteihin, ja yllätyin kuinka liitoksissa ammatit ja elämäntavat ovat.

Pappi kiertää paljon erilaisia tilaisuuksia, ja usein näissä tilaisuuksissa on tarjolla kahvia ja pullaa. Urheiluselostaja kiertää, Markun tapauksessa, jäähalleja, ja niissäkin usein tarjolla on kahvia ja pullaa. Lisäksi sitten tietenkin ovat vielä ennakkopressit leivoksineen kaikkineen. Urheiluselostaja viettää myös paljon ajastaan tien päällä ja usein saatetaan syödä huoltoasemalla. Terveellisten elämäntapojen ylläpitämiseen joutuu tekemään extratyötä.

Jääkiekkoilijan tapauksessa asetelma on päinvastainen, kun terveelliset elämäntavat ja riittävä lepo ovat tärkeimmät asiat urheilijan jaksamisen kannalta. Mikäli jääkiekkoilija ei pidä huolta jaksamisestaan, ei kaukalossa voi antaa sataa prosenttia.

Vain fyysiset elämäntavat eivät kuitenkaan ole koetuksella, vaan myös henkiset. Harva ammatti jää työpaikalle. Pappi kantaa helposti työssään eteen tulevia iloja ja suruja mukanaan. Jääkiekkoilija ja urheiluselostaja taas saavat vastaansa paljon julkista arvostelua. Jääkiekkoilijan suorituksia ei tarkkaile ainoastaan päävalmentaja, eikä urheiluselostajan onnistumista kuuntele vain kanavan päätoimittaja, vaan kommentteja tulee joka puolelta. Harva jääkiekkoilija pystyy myöskään keskittymään vain jääkiekon pelaamiseen, vaan rinnalla voi usein olla toinenkin työ, joka verottaa jaksamista.

Ihmisen ammatti liittyy niin moneen asiaan elämässä, että emme ehkä edes aina tajua, kuinka laaja merkitys ammateillamme on elämämme eri osa-alueilla. Elämäntavat ovat vain yksi näistä osa-alueista. Se on kuitenkin sellainen osa-alue, jota emme ensimmäisenä näistä ajattele, vaikka ehkä pitäisi.

Voimme helposti lähteä ammattimme “ohjaamien” elämäntapojen vietäviksi. Toimittaja juoksee paikasta toiseen ja jokin nopea pikaruoka on helppo ratkaisu. Tai, kun istun pitkät päivät editissä, on mukava mussuttaa karkkia ja hörppiä ediä ruutua tuijotellessa. Mutta mihin päädymme, jos annamme helppojen ratkaisujen viedä meitä viitenä päivänä viikossa, emmekä näe sitä vaivaa, että taistelisimme vastaan?

Juttusarjan ensimmäinen osa: Ammatti salatun ja pyhän asian äärellä

Juttusarjan toinen osa: “Peli on se tärkein juttu”

Juttusarjan kolmas osa: “Olisi se kiva pelata jääkiekkoa täysipäiväisesti”