(24.4.2014)
Turun Ruisrockissa nähdään ensi kesänä historiallinen hetki. Animaatiohahmoihin pohjutuva yhtye Studio Killers tekee maailman ensimmäisen keikkansa. Yhtye esiintyy kesällä kahdesti Suomessa, ensin lauantaina 5.7 Ruisrockissa ja viikkoa myöhemmin Ilosaarirockissa Joensuussa.
Muita Ruisrockin esiintyjiä ovat muun muassa ranskalainen housemusiikin maailmantähti David Guetta , Lily Allen, The Offspring, Jenni Vartiainen, J.Karjalainen ja Haloo Helsinki.
Tuoreimmat
-
“Olen kiitollinen kodin avoimesta keskusteluilmapiiristä”, kertoo papin poika Kalle Laakso
-
Perheyrityksessä työt eivät aina jää työpaikalle
-
Turun Pietari-seura harkitsee nimenvaihtoa parantaakseen imagoaan
-
Euroopan keskuspankki ja korot alle kahdessa minuutissa
-
Perintövero alle kahdessa minuutissa
-
Hybridivaikuttaminen alle kahdessa minuutissa
-
Kameran takana oma visuaalinen maailma
-
Millaista on tehdä työtä, josta ei saa kertoa muille?
-
Ihmisellä on luontainen halu laulaa, sanoo kuoronjohtaja Ville-Veikko Verha
-
Naiset oppivat häpeämään alushousuja jo nuorena