(1.10.2013)
Taide- ja kulttuuritoimijat voivat hakea Turun kulttuurilautakunnan vuodelle 2014 myöntämiä avustuksia tästä päivästä lähtien.
Apurahojen pääpaino on ammattitaitelijoiden tukemisessa. Rahaa avustuksille ja apurahoille on varattu 1,2 miljoonaa euroa.
Pääosan runsaasta miljoonasta vievät Turun kaupungin sopimuskumppanit.
”Noin 980 000 euroa on varattu näille sopimuskumppaneille, joita on esimerkiksi Turun musiikkijuhlasäätiö”, kertoo Turun kaupungin kulttuurisihteeri Heli Lempa.
Sopimuskumppaneita on 30, joiden kanssa on viime vuonna tehty kolmevuotinen sopimus toiminnan turvaamiseksi.
Loput rahoista ovat vapaasti haettavissa.
Avustuksien hakuaika päättyy 31. lokakuuta
Tuoreimmat
-
Matkani opiskelijaksi: “Nyt jotain ihan muuta!”
-
Matkani opiskelijaksi: Motivaatio kouluun hakemiseen syntyi vasta usean työvuoden jälkeen
-
Matkani opiskelijaksi: Opettajuushaaveet vaihtuivat kansainväliseen uraan
-
Matkani opiskelijaksi: “ Nyt pääsen oikeasti vaikuttamaan pielessä oleviin asioihin ”
-
Matkani opiskelijaksi: Kolmas kerta toden sanoo
-
Taistelu leikkauksia vastaan rantautui Turkuun
-
Yliopisto vai ammattikorkeakoulu? Kokemus ratkaisee media-alan rekrytoinnissa
-
Slovenialainen Joker Out teki läpimurron Suomessa Euroviisujen avulla – viisuilmiö on nyt suurempi kuin koskaan
-
Matkani opiskelijaksi: ”En voisi olla tyytyväisempi siihen, että uskalsin vaihtaa alaa”
-
Matkani opiskelijaksi: Vaihdosta palannut Jenni Kivimäki haaveilee muutosta ulkomaille