
[metaslider id=23133]
Turun kaupungin uimahallit Impivaara ja Petrelius sallivat musliminaisten peittävän uimapuvun, burkinin, käytön uinnin aikana. Uimalaitosten päällikkö Oskari Nummi kertoo, että kokovartalotyyppisten uima-asujen on kuitenkin täytettävä tietyt vaatimukset, jotta ne ovat uimahallikelpoisia.
“Asun täytyy olla vartalonmyötäinen ja uintiin soveltuvaa materiaalia, eli käytännössä uimapukukangasta”, Nummi toteaa.
Näitä vaatimuksia uimahallit perustelevat hygienia- ja turvallisuussyillä.
“Jos asussa on paljon ylimääräistä kangasta, se voi tarttua altaassa oleviin kaiteisiin tai esimerkiksi rataköysiin kiinni ja aiheuttaa sitten vaaratilanteita”, Nummi kuvailee.
Sama ohjeistus jo useita vuosia
Uimahallien monikulttuuristuva käyttäjäkunta ei Nummen mukaan ole vaikuttanut hallien sääntöihin ja käytäntöihin.
“Meillä on vuosikausia ollut käytössä miesten ja naisten uimavuorot, mutta nämä vuorot ovat sukupuoleen, ei etniseen taustaan sidottuja. Se riittää ainakin toistaiseksi”, Nummi kertoo.
DaisyLadies ry:n puheenjohtaja Hissu Kytö kertoo, että esimerkiksi huivia käyttäville somalinaisille vaatteiden pois ottaminen tuntemattomien edessä on uutta. Hän kertoo, että uskonnollisimmat eivät käytä kaupungin uimahallien naisille varattuja uimavuoroja.
“He haluavat, että heillä olisi tutut ja turvalliset ystävät ympärillään, eli porukalla mentäisiin jonnekin”, Kytö kertoo.
Saunassakaan ei tarvitse olla alasti
Yleisissä uimahalleissa sääntöjen mukaan uima-asu on riisuttava suihkun ajaksi. Esimerkiksi Petreliuksen uimahallissa on mahdollista peseytyä suihkuverhon takana ja Impivaaran uimahallista löytyy pukeutumiskoppeja ujommille asiakkaille. Uimalaitosten päällikkö Oskari Nummi huomauttaa myös, että alasti saunaan menoa ujostelevat asiakkaat yrittävät löylyihin usein uimapuku päällä. Tämä ei kuitenkaan ole sallittua, mutta pyyhkeen voi kietoa vartalon suojaksi.
“Siihen ei ole mitään estettä, sillä pyyhe päällä et kuitenkaan tule altaaseen”, Nummi selittää.
Uimahallien arjessa musliminaisten peittävät uima-asut ovat kuitenkin harvinaisia eikä halleilta ole mahdollisuutta vuokrata burkinia uinnin ajaksi. Nummi ei myöskään usko, että asia muuttuisi tulevaisuudessa.
“Niitä ei kysytä”, hän toteaa.
Tuoreimmat
-
Taistelu leikkauksia vastaan rantautui Turkuun
-
Yliopisto vai ammattikorkeakoulu? Kokemus ratkaisee media-alan rekrytoinnissa
-
Slovenialainen Joker Out teki läpimurron Suomessa Euroviisujen avulla – viisuilmiö on nyt suurempi kuin koskaan
-
Matkani opiskelijaksi: ”En voisi olla tyytyväisempi siihen, että uskalsin vaihtaa alaa”
-
Matkani opiskelijaksi: Vaihdosta palannut Jenni Kivimäki haaveilee muutosta ulkomaille
-
Matkani opiskelijaksi: Vahinkokipinästä syttyi roihuava rakkaus koodaamiseen
-
Matkani opiskelijaksi: Nelikymppisenä unelma-alaa opiskelemaan
-
Teemailtoja ja keräilynukkeja – Barbie-ilmiö sai turkulaiset uppoamaan vaaleanpunaiseen maailmaan
-
Yksin uuden keskellä: opiskelijoiden ryhmäytyminen on kaikkien yhteinen asia
-
Asiantuntija kertoo: toimi näin, jos työkaverisi käyttää vähemmistöjä loukkaavaa kieltä