Uutiset
Viikon biisi: Kuumaa - Siks Kai Mä Oon Sun
Tällä viikolla viikon biisinä soi helsinkiläisen popbändin uusin sinkku.
Viime perjantaina Kuumaa julkaisi kuudennen singlensä Siks Kai Mä Oon Sun. Single on viimeinen julkaisu ennen huhtikuussa ulos tulevaa bändin ensimmäistä pitkäsoittoa. ”Siks Kai Mä Oon Sun on rakkauslaulu, joka kertoo arjen pienistä asioista tärkeän ihmisen kanssa”, kertoo bändin laulaja ja kärkimies Johannes Brotherus. ”Kappale syntyi jo pari vuotta sitten, kun oltiin tekemässä musiikkia Tuure Kilpeläisen kanssa.”
Kuumaa perustettiin vuonna 2016 ja se kiinnitti musiikkimaailman huomion jo ensimmäisillä demoillaan. Bändi sai jo saman vuoden lokakuussa levytyssopimuksen Universal Music Finlandin kanssa ja ensimmäinen single julkaistiin toukokuussa 2017.
Tuoreimmat
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa