Kukkia saa katsoa ja poimia. Kuva: Juulia Rikala

Ympäristö

Kukkaloistoa Turun kaupungin kulmilla vielä syksyn saapuessa

Juulia Rikala

Turun kaupunki istutti kesällä kukkia ympäri kaupunkia, ja asukkaat ovat olleet tyytyväisiä.

Timo Sirkiä on vastaanottanut paljon positiivista palautetta kukkaistutuksiksta. Kuva: Timo Sirkiä

Turun kaupungin kaupunkiympäristötoimialan maatilaintarkastaja Timo Sirkiä kertoo, että ainoana ongelmana istutuksissa on ollut juolavehnä, joka ottaa vallan keväisin. Parhaiten kylvö on onnistunut Halisissa ja Vähäheikkilässä, jossa on ollut riittävästi kosteutta.

Kukkaistutusten sijainnit ovat valittu niin, että niihin päästään helposti kylvämään ja, että ihmisten on turvallista kävellä siellä.

”Paikat ovat joutomaita. Ne ovat valittu niin, ettei tulevina vuosina pelloille ole tulossa asutuksia”, Sirkiä lisää.

”Kukkia ovat tulleet poimimaan kaikki kynnelle kykenevät. Toivottavaa on, että jokainen poimii mutta ei liikaa, jotta kaikille riittää”, Sirkiä kertoo.

 

Kuka tahansa saa nauttia kukista

Kukat on tarkoitettu niin kaupunkilaisten iloksi kuin koristamaan kaupunkia. Yksi kukista nauttija on Jenny Sjövall, 22.

Jenny Sjövall lisäsi kuvan Instagram tililleen auringonkukkapellon innoittamana. Kuva: Jenny Sjövall

Turkulainen Jenny Sjövall oli matkalla Facebook-kirpputorille poikaystävänsä kanssa, kun hänen huomionsa kiinnittyi auringonkukkapeltoon.

”Kysyin, että voidaanko paluumatkalla hakea tuosta kukka”, Sjövall kertoo.

Pellolla ei ollut ketään samaan aikaan Sjövallin kanssa ja hän ikuisti tilanteen myös Instagramiin.

”On tämä minun mielestäni hyvä idea. Siellä oli sen verran kukkia, ettei tunnu siltä, että kaikki ryntäisivät sinne heti. Hyvä, että ne saavat kukkia siellä rauhassa. Ja onhan se luonnollekin hyvä, kun kasvit puhdistavat ilmaa.”

Kukkapeltoja on levitetty eri puolille Turkua, joten istutuksista voi mennä näppärästi nauttimaan itseä lähimmälle pellolle.

”Aloin miettimään, että kun bussilla lähtee Ikean suuntaan, on siinä matkan varrella kukkapelto. Siellä voisi periaatteessa käydä kanssa joskus, vaikka ei ole ennen tullut kyllä harrastettua näitä”, Sjövall tuumii.

Kukkapellot ovat piristäneet turkulaisia kesän ajan. Kuva: Juulia Rikala

Lähteet: ePressin artikkeli maisemakukista