Kuvassa esimerkki lausahduksia, joilla henkilöt aloittavat henkilökohtaisista asioistaan kertomisen sosiaalisessa mediassa.

Hyvinvointi

Stigmoja vastaan avoimuudella – häpeä häviää puhumalla

Essi Karlsson

Henkilökohtaisista asioista julkisesti avautuminen voi mietityttää yksilöä, mutta niihin liittyvän häpeän poistamiseksi ei ole muuta keinoa.

Kun avaa verkkolehden, blogin tai sosiaalisen median, vastaan tulee ihmisiä, jotka kertovat omista henkilökohtaisina pidetyistä kokemuksistaan. Julkisuuden henkilöllä on mielenterveyden häiriö, bloggaajalla ADHD tai vaikuttajalla kokemus seksuaalisesta häirinnästä. Hänen seuraajansa pohtivat, jakaisivatko itse omat henkilökohtaiset kokemuksensa kaikille julkisesti.

Sosiaalisessa mediassa hashtagilla #metoo, #häpeäeiolemeidän ja #terapiassatavataan ihmiset osallistuvat kampanjaan tai liikkeeseen ja jakavat henkilökohtaisen kokemuksensa yhteisen hyvän puolesta. Kerrottavat asiat ovat sellaisia, joista on tähän mennessä vaiettu.

Eli henkilökohtaisista asioista ei avauduta, koska niistä tunnetaan häpeää, mutta samaan aikaan ainoa tapa poistaa niistä häpeä on puhua. Aika kinkkistä.

Terapiassa tavataan -liike stigmoja hälventämässä

Terapiassa tavataan -liikkeen työnyrkin jäsenen Jaakko Mustakallion mielestä mielenterveysasioista keskusteleminen on yleistynyt Suomessa ja mielenterveyden merkitys osana ihmisen hyvinvointia ymmärretään paremmin, mutta työsarkaakin on vielä.

Kuvassa haastateltavana ollut Jaakko Mustakallio.
Jaakko Mustakallio sanoo, ettei mielenterveyshaasteita tarvitse hävetä eikä pelätä. Kuva: Mustakallion arkistot.

”Pyrimme auttamaan ihmisiä ymmärtämään, että mielenterveyshaasteet voivat osua kenelle tahansa meistä”, Mustakallio sanoo.

Mustakallion mukaan on tärkeää ymmärtää hakea ajoissa apua, jotta ongelmat eivät ehdi kasaantua. Ja kun asioiden stigma hälvenee, apua haetaan matalammalla kynnyksellä. 

”Koko tavoitteena on se, ettei asia leimaisi ketään. Jos nilkka nyrjähtää, se ei leimaa ketään. Tavoite on, että jos mieli nyrjähtää, niin ei tulisi leimaa”, Mustakallio tiivistää.

Nykypäivänä stigmoja vastaan taistellaan siis avoimuudella. Kun yksi kertoo häpeälliseksi koetusta kokemuksesta julkisesti, voidaan siihen liittyvää häpeää hälventää. Sosiaalinen media on lisännyt ilmiön voimaa, koska kuka tahansa voi jakaa omia kokemuksiaan suurelle yleisölle.

Ilmiössä on paljon hyvää. Kun kuulemme toisten kokemuksista, voimme parhaimmillaan ymmärtää, ettemme ole yksin kokemustemme kanssa, eikä meillä ole mitään hävettävää. Tavoitteena on saavuttaa tilanne, jossa kenenkään ei tarvitse olla hiljaa pelätessään häpeää. Ihmisten pitäisi voida puhua avoimesti niin halutessaan.

Julkisuudessa olevien ihmisten tarinoilla on suuri voima. Hekin ovat vain ihmisiä ja kärsivät samoista asioista kuin kaikki muutkin. Heillä on suuret seuraajajoukot ja siksi heidän osallistumisensa ilmiöön on olennainen.

Liikkeelle on tarvetta

Syksyllä 2020 suomalaisia järkytti terapiapalveluita tarjoavan Vastaamon tietomurto. Useiden lähteiden mukaan kymmenientuhansien suomalaisten henkilö- ja potilastiedot varastettiin ja osa niistä julkaistiin verkossa.

Terapiassa käymiseen liittyy vielä paljon häpeää, ja siksi Terapiassa tavataan -liike syntyi. Liike pyrkii häiritsemään rikollisten toimintaa ja vähentämään stigmaa mielenterveyden haasteita kohtaan jakamalla tietoa muidenkin terapiassa käymisestä. Hankkeen teettämän tutkimuksen mukaan kampanjalle on todella tarvetta. 

Terapiassa tavataan -liikkeen IROresearchin valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin osallistui tuhat suomalaista. Siitä selvisi, että melkein puolet suomalaisista ei halua kertoa työpaikallaan mielenterveyden haasteistaan. 18–24-vuotiaista jopa 38 prosenttia ei kertoisi mielenterveyden haasteistaan lähipiirilleen. Muiden suomalaisten joukossa vastaava luku on vain 24 prosenttia.

Nuorille asia vaikuttaa olevan tutkimuksen mukaan erityisen haastava, sillä heistä 30 prosenttia ei myöskään hae ammattilaisilta apua, kun kohtaa mielenterveyden haasteita.

Liikkeessä on mukana julkisuudesta tuttuja vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta kuten filosofian tohtori, entinen Yölinjan juontaja Pekka Sauri, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ja muusikko Jannika B ja monia muita.

Voiko ilmiöllä olla haittoja?

Vaikka Mustakallio ei näe ilmiöllä varsinaisia haittoja, hän muistuttaa ottamaan huomioon, että verkkoon kerran laitettua ei saa sieltä enää pois. Hänen mielestään heidän kampanjansa tukemiseksi olennaisin tieto on se, että on käynyt terapiassa.

”Kannattaa laittaa sellaisia asioita, jotka tuntuvat itsestä hyvältä. Kenenkään henkilötietoja tai tunnistettavia tietoja ei kannata jakaa. Ei niinkään tarvitse sisällöllisesti käsitellä niitä asioita, joita terapiassa on käsitellyt, vaan kertoa, miksi on hakeutunut avun piiriin ja miten se on auttanut”, Mustakallio tähdentää.

Mustakallion mukaan kenenkään ei tarvitse puhua terveysasioistaan, jos ei halua. Toivottavaa olisi, ettei kukaan jättäisi kuitenkaan häpeän takia kertomatta. Hän sanoo, että on jokaisen oma valinta, haluaako näitä asioita jakaa.

”Yksilön kannalta voi olla hyvä olla jakamatta kokemuksiaan, mutta parhaimmillaan kertominen voi auttaa jotakuta toista vertaistukena”, Mustakallio pohtii. 

Tulkinnasta kiinni

Kun ihminen kertoo henkilökohtaisista kokemuksistaan julkisesti, hän tekee päätöksen tietyssä hetkessä. Entä, jos päätös kaduttaa vuosien päästä, kun asia ei ole enää ajankohtainen ja se tulee silti esiin internetin syövereistä? 

Sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Mia Silfver-Kuhalampi Helsingin yliopistosta sanoo, että ennen julkista avautumista kannattaa miettiä, keitä muita asia koskee. Jos julkisuuteen tuo samalla jonkun muun, täytyy kyseiseltä henkilöltä olla luonnollisesti lupa.

Silfver-Kuhalammen mukaan kaikella, mitä ihminen tekee, voi olla hänen psyykelleen vaikutuksia. Julkisesta avautumisesta voi syntyä ongelmia, mutta ihmisen oma tulkinta on ratkaisevassa osassa prosessia.

Kuvassa haastateltavana ollut Mia Silfver-Kuhalampi.
Mia Silfver-Kuhalammen mukaan ihmisen omalla tulkinnalla on ratkaiseva vaikutus. Kuva: Silfver-Kuhalammen arkistot.

Ilmiössä voi Silfver-Kuhalammen mielestä olla pieniä riskejä. Joku ilkeämielinen ihminen voi käyttää löytämäänsä tietoa vahingollisella tavalla. Julkaisuhetkellä ei myöskään voi tietää, mitä ajattelee asiasta vuosien päästä, mutta aina voi yrittää pohtia, katuisinko asiaa myöhemmin, hän sanoo.

 ”On aina kiinni siitä, miten ihminen tulkitsee asioita. Jos asioita jää kovasti miettimään ja murehtii sitä kauan sitten tapahtunutta julkista avautumista, niin voihan siitä syntyä ongelma”, Silfver-Kuhalampi pohtii.

Hänen mielestään on kuitenkin vaikea kuvitella, että asiallinen, itselleen tärkeästä asiasta puhuminen harmittaisi myöhemmin.

”Kyllähän esimerkiksi terapiassa käymisestä joku voi sanoa jotain negatiivista. Toisaalta, mitä laajemmin tällaiset kampanjat saavat tilaa, sitä vähemmän potentiaalia tiedon väärinkäyttämiseen on, jos yleinen asenneilmapiiri muuttuu siihen suuntaan, ettei siinä ole mitään hävettävää tai negatiivista.”

Loppupelissä jokaisella on oikeus valita, mitä haluaa itsestään kertoa. Häpeää voidaan poistaa, vaikka jokainen ei ilmiöön haluaisikaan osallistua. Häpeä poistuu puhumalla, ja ehkä kymmenen vuoden päästä suhtaudumme eri tavalla asioihin, joita nyt hävetään. Parhaimmillaan häpeä alkaa poistumaan yksittäisten ihmisten mielistä saman tien, kun asiasta kertoo.

Kukaan ei ratkaise ongelmaa yksin, mutta joukossa on voimaa.

Lähteet:

Yle: Yle seurasi Vastaamon tietomurtoa: Näin kiristäjä ilmestyi Tor- verkon foorumille, poliisi pyytää harkintaa asiaan liittyvien yksityiskohtien julkaisemisessa

Terapiassa tavataan-verkkosivu

Empatia ja myötätunto edistävät työhyvinvointia

Terapiassa tavataan -liikkeen tutkimuksen mukaan melkein puolet suomalaisista ei halua kertoa työpaikoillaan mielenterveyden haasteistaan. Pitäisikö työpaikoilla puhua enemmän henkilökohtaisista asioista?

Ihmisillä voi olla hankalia elämäntilanteita, jotka vaikuttavat työssä käymiseen. Osa ihmisistä kertoo asioistaan avoimesti työpaikalla ja osa ei. Mielenterveyden haasteiden kohdalla kynnys kertoa on suuri. Siksi Terapiassa tavataan -liike kannustaa myös työnantajia osoittamaan tukensa terapiassa käymiselle.

Liikkeen työnyrkin jäsenen Jaakko Mustakallion mukaan työnantajilla on isoin valta osoittaa, että työpaikalla halutaan tukea mielenterveyden vahvistamista. Silloin haasteista uskallettaisiin puhua paremmin myös työpaikoilla. Liike pyrkii siihen, että mielenterveyden hoito olisi osa työterveyttä siinä missä muukin terveydenhoito.

”Haluamme häpeilyn ja salailun kulttuurista eroon”, Mustakallio sanoo.

Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian yliopistolehtori Mia Silfver-Kuhalammen mukaan empatian ja myötätunnon vaikutusta työhyvinvointiin on tutkittu.

”Kun työpaikalla saa vastavuoroisesti tukea ja ymmärrystä toisilta työntekijöiltä, on työyhteisö toimivampi ja ihmiset voivat paremmin”, Silfver-Kuhalampi sanoo.

Silfver-Kuhalampi on tutkinut työssäkäyviä omaishoitajia. Tutkimuksessa tuli esiin se, onko omaishoitotilanteesta puhuttu työpaikalla. Oman henkilökohtaisen elämäntilanteen jakamisesta työpaikalla tuli esiin suurimmaksi osaksi positiivisia kokemuksia. Suurin osa oli kokenut saavansa työkavereilta ymmärrystä ja tukea vaikeaan elämäntilanteeseen, mutta kertoi joku myös nihkeästä vastaanotosta, kun joutui lähtemään hoitamaan omaishoitoon liittyviä asioita työpäivän aikana.

”Työyhteisöjä on monenlaisia. Niissä, joissa ei ole kovin hyvä henki, ei välttämättä saa kovin hyvää vastausta henkilökohtaisten asioiden jakamisesta. Pääsääntöisesti kyselytutkimuksessa suurin osa oli sitä mieltä, että työyhteisöltä saa tukea”, Silfver-Kuhalampi kertoo.

Työyhteisössä on kuitenkin pidettävä kiinni tietyistä rajoista, jotta työntekeminen sujuu jouhevasti. Silfver-Kuhalammen mukaan työnteko voi myös kärsiä siitä, jos jatkuvasti vatvotaan yksityiselämän asioita. Jos yksityiselämästä puhuminen on kovin runsasta, saattavat empaattiset ihmiset myös uupua kuunnellessaan työkavereidensa huolia.

Työpaikalla on aina mahdollisuus siihen, että joku käyttää tietoa väärin, mutta Silfver-Kuhalammen tutkimuksen mukaan sellainen näyttäisi olevan vähemmistössä. Loppujen lopuksi Silfver-Kuhalampi on sitä mieltä, että puhumisessa on enemmän hyvää kuin haittaa.

”Siinä voi jäädä paljon positiivista saamatta, jos ei uskalla puhua mistään. Kollegoiden tuki voi olla hyödyllistä”, Silfver-Kuhalampi sanoo.

Asioista puhuminen voi tuoda monia hyvä asioita ja auttaa jaksamaan työelämässä. Ainakaan häpeän takia ei pitäisi työpaikalla joutua olemaan hiljaa.