Kuva: Heidi Akselin

Hyvinvointi

Vanhat putket voivat riskeerata vedenlaadun

Heidi Akselin

Vaikka suomalainen vesijohtovesi on kansainvälistä kärkiluokkaa, se saattaa silti sisältää muun muassa lyijyä, kuparia ja nikkeliä.

Suomen juomavettä pidetään yhtenä maailman parhaista. Viranomaistutkimuksissa suomalainen talousvesi saavuttaa vuosittain lähes täydellisesti asetetut tavoitteet. Turussa veden desinfioimiseen käytetään klooriamiinia, joka pitää putkien seinämillä elävän mikrobiekosysteemin, eli biofilmin, kurissa.

Vaikka veden klooraamisen on todettu lisäävän muun muassa astman, ihottuman sekä virtsarakkosyövän riskiä, Turun vesihuollon laatupäällikön, Eeva-Leena Rostedtin, mukaan Suomen kunnallisvesissä käytetyt pitoisuudet ovat niin matalat, että klooraamisen hyöty on suurempi kuin riski.

Suodattamalla apua iho-oireisiin

AQVAn toimitusjohtaja, Juha Aalto. Kuva: AQVA

Jotkut kuitenkin saavat vesijohtovedestä haittareaktioita.

Kotitaloussuodatinvalmistaja AQVA on saanut runsaasti asiakaspalautteita, joissa kerrotaan suihkuveden suodattamisen auttaneen ihottumaoireisiin.

”Monet ovat saaneet huomattavaa helpotusta oloonsa veden suodattamisen myötä. Jotkut ovat myös allergisia vedessä oleville aineille, jolloin suodatus auttaa”, kertoo AQVAn toimitusjohtaja, Juha Aalto.

AQVAn vedenpuhdistusyksikön johtaja, Otto Manninen, kertoo asiakkaittensa suurimman motiivin juomavedensuodattimien ostoon olevan kloorin vähentäminen.

Aqvan vedenpuhdistusyksikön johtaja, Otto Manninen. Kuva: AQVA

Vaikka vedessä saattaa alueellisesti esiintyä selkeitäkin poikkeamia, Rostedt ja Aalto korostavat, ettei helposti havaittavista piirteistä pysty päättelemään veden terveellisyyttä.

”Vaikka suodattimiin jää välillä roinaa, pahimmat aineet eivät näy tai maistu. Vesi saattaa esimerkiksi haista ilman, että se sisältää mitään ihmiselle pahaa”, toteaa Aalto.

Rostedt kehoittaa tarkistuttamaan talousveden kunnon kotitalouksissa laboratorionäytteiden avulla.

Taloyhtiön putket ovat omistajiensa tonttia

Vesiputkia huolletaan Turussa ympärivuotisesti ja saneerausten yhteydessä valvotaan myös putkien kuntoa. Rostedt kertoo, että putket keräännyttävät reunoille kiinteää kertymää, eli sedimentoituvat, mikäli putken koko on liian suuri suhteessa sen käyttöön. Voimakas sedimentoituminen on Rostedtin mukaan erityisesti taloyhtiöiden tonttijohtojen ongelma.

Turun vesihuollon laatupäällikkö, Eeva-Leena Rostedt. Kuva: Jaska Poikonen

Myös vesikalusteiden säännöllinen uusiminen on tärkeää. Kalusteista saattaa nimittäin irrota juomaveteen erilaisia metalleja – kupariputkista kuparia, kromipinnotteisista osista nikkeliä ja messinkisistä liitoskappaleista lyijyä. Myös muoviset komponentit luovuttavat vanhetessaan erilaisia yhdisteitä.

Kannattaako vesi siis suodattaa erikseen kotitalouksissa?

”Riippuu missä asuu ja minkä laatuista vesi on. Veden laadun voi myös pilata suodattimella, jos siitä tulee pöpöpesäke”, toteaa Rostedt.

”Vesi lähtee tiettyjen standardien mukaisena vesijohtolaitokselta, mutta emme voi kontrolloida mitä putkissa tapahtuu. Uskomme pistekohtaiseen suodatukseen – eli siihen, että vesi suodatetaan juuri ennen käyttöä”, päättää Aalto.