[metaslider id=25054]
Fuck Cancer on kampanja, joka nostaa esiin syöpään sairastuneet nuoret aikuiset.
Tietoisuusviikon käynnistäneen Anna-Elina Rahikaisen mukaan nuoret aikuiset ovat unohdettu ikäryhmä syöpäsairaiden joukossa. Rahikainen muistuttaa, että terveen nuoren ei kuitenkaan kannata pelätä sairastumista.
Ensimmäistä kertaa Suomessa lanseerattu kampanja on tarkoitus järjestää jatkossa vuosittain huhtikuun ensimmäisellä viikolla.
Tuoreimmat
-
Petoeläinkeskustelu herättää tunteita – minkälaisia mielikuvia media rakentaa sudesta?
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita